Noin kuukausi sitten iski oikein paha kohtaus. Suu ja suun ympäristö menivät aivan tunnottomaksi, sydän alkoi hakata rajusti, hikoilutti ja huimasi voimakkaasti. Säikähdin, että kyseessä oli aivoverenkierron häiriö ja otin yhteyttä YHTS:n. Siellä lääkäri oli sitä mieltä, että  kyseessä oli joko yliherkkyysreaktio tai paniikkihäiriökohtaus. Koska hän oli diagnoosistaan epävarma, lähetti hän minut erikoislääkärin juttusille. Erikoislääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on paniikkihäiriö ja varasin ajan psykologille. Ensi viikolla sinne menen ja katsotaan, miten tästä edetään.

Tästä lähti liikkeelle elämäni paniikkihäiriöisenä. Googletin tietoa ja huomasin, että onhan minulla aiemminkin ollut kohtauksia, mutta lievempänä versiona. Kohtauksia on tullut muun muassa koulujen ruokaloissa, elokuvateatterissa, kaupassa, joogatunnilla ja kahviloissa. Ai niin ja lentokoneessa. Se oli jo aika kauhea paikka saada kohtaus. En vain osannut yhdistää niitä yhteen.

Yleensäkin inhoan mennä ja olla paikoissa, jossa on paljon ihmisiä. Siis tuntemattomia ihmisiä. Helpompi on mennä ystävien tai tuttavien kanssa, vaikka se ei ahdistusta poista, lieventää vain.

No, kunhan pääsen psykologin juttusille, avaan sanaisen arkkuni, sillä haluan tämän asian kuntoon.