Perjantaina sovin tapaamisen kahvilaan. Kyllä oli vaikea mennä sinne. Teki mieli soittaa ja perua koko tapaaminen jonkin tekosyyn perusteella. En kuitenkaan tehnyt niin. Menin kahvilaan jopa puolituntia etukäteen istumaan yksikseni. Ajattelin, etten suostu tämän pelon edessä taipumaan. Haluan taistella, oli se sitten kuinka epämiellyttävää tahansa.

Istuin sitten kahvilassa. Luin siellä kirjaa ja yritin ajatella kaikkea muuta kuin sitä tosiasiaa, että istuin siellä yksin kaikkien niiden ihmisten keskellä. Yritin keskittyä siihen, etten kiskoisi juomaani "väärään kurkkuun" ja ettei vaan kukaan huomaisi käsieni tärinää. Käsittämättömän epämiellyttävä olotila. Olla tilanteessa, jota inhoaa yli kaiken ja vain sen vuoksi, ettei halua eristäytyä kotiinsa neljän seinän sisälle.

Tapaamisen jälkeen kävin itsekseni myös kaupassa. Inhoan kaupassakäyntiä myös. Ne ovat jotenkin inhottavan levottomia paikkoja. Vaikka en varastele pelkään että hälytin alkaa soimaan. Vaikka olen tarkistanut, että rahaa on tarpeeksi, pelkään etteivät rahat riitäkään kassalla. Pelkään, että joudun seisomaan kassajonossa ja ehdin hermostua.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Olen siitä hieman hämilläni.